1. Vaasan Senioripalvelu

Kokonaisratkaisu kotihoidosta

Kotona pärjääminen on sitä, että tehdään tietyt perusasiat kunnolla ja Senioripalvelun toimintamallissa yhdistyvät vuosikymmenten kokemus kotipalvelun, -töiden ja -sairaanhoidon tekemisestä tarkoituksenmukaisesti. Suunnittelemme toimintamme siten, että voimme pitää sen minkä lupaamme. Työntekijämme ovat oman alansa koulutettuja ammattilaisia.

Yhdessä parempi

Ajatuksenamme on tehdä töitä yhdessä asiakkaan kanssa. Näin saadaan askareet toimitettua, mutta myös iloa ja tahtoa tehdä asioita itse. Teemme työtämme asettumalla asiakkaan asemaan. Joustamme sellaisena päivänä, kun asiakasta ei kerta kaikkiaan huvita päivän suunniteltu ohjelma.

Olemme kuitenkin määrätietoisia silloin, kun havaitsemme asiakkaan tarvitsevan eteenpäin auttajaa.

Senioripalvelu on yksityinen kotipalvelun, -hoidon ja kotisairaanhoidon ammattiosaaja

Senioripalvelun toimintamallissa yhdistyy vuosikymmenten kokemus kotipalvelun, -töiden ja -sairaanhoidon tekemisestä tarkoituksenmukaisesti. Suunnittelemme toimintamme siten, että voimme pitää sen minkä lupaamme. Työntekijämme ovat oman alansa koulutettuja ammattilaisia.

Tiukan paikan tullen meidät saa kiinni vuorokauden ympäri. Suurin osa senioreista haluaa asua ja pärjätä kotona mahdollisimman pitkään. Silloin on tärkeää, että oma toimintakyky ja motivaatio itsestä huolehtimiseen säilyy.

Teemme työtämme asettumalla asiakkaan asemaan. Joustamme sellaisena päivänä, kun asiakasta ei kerta kaikkiaan huvita suunniteltu päivän ohjelma. Olemme kuitenkin määrätietoisia silloin, kun havaitsemme, että asiakas tarvitsee eteenpäin auttajaa.
Ajatuksenamme on tehdä töitä yhdessä asiakkaan kanssa. Näin saadaan askareet toimitettua, mutta myös iloa ja tahtoa tehdä asioita itse. Näistä asioista syntyy yhdessä turvallisuus ja luotettavuus. Tule keskustelemaan, miten voimme sinulle avuksi,

Palvelut

Kotipalvelu ja kotihoito

Lue lisää

Kotisairaanhoito

Lue lisää

Asiointi- ja ulkoiluapu

Lue lisää

Siivous ja pihahuolto

Lue lisää

Hieronta

Lue lisää

Lääkäripalvelut

Lue lisää

Muut palvelut ja info

Lue lisää

Kokonaisvaltaista apua arkeen

Vaasalainen Heikki Peltola sai aivoinfarktin vuonna 2000. Aivoinfarktin seurauksena hän vammautui siten, ettei kotona asuminen ollut enää mahdollista ilman tukea ja apua. Arjessa hänen apunaan ovat Vaasan Senioripalvelun hoitajat, jotka huolehtivat sekä Heikistä että hänen kodistaan.

Ajankohtaista

Vanhusten hoivapalvelut tuovat helpotuksen omaisille

Suuri osa suomalaisista, arviolta 700 000 työssäkäyvää hoitaa iäkkäitä vanhempiaan oman päivätyön ja perheen arjen lisäksi. Omia vanhempia halutaan auttaa ja tehdä arjen askareet esimerkiksi vierailujen yhteydessä. Pikkuhiljaa kehittyy lapsen ja vanhemman välinen hoitosuhde ja lapsi alkaa toistaa omaishoitajan roolia huomaamattaan. Työssäkäyville omien vanhempien hoitaminen on kuitenkin hyvin raskasta elämänvaiheessa, jossa oma ura ja omat […]

Lue lisää

Heikki Peltolan kokemuksia Vaasan Senioripalvelusta

Vaasalainen Heikki Peltola sai aivoinfarktin vuonna 2000. Aivoinfarktin seurauksena hän vammautui siten, ettei kotona asuminen ollut enää mahdollista ilman tukea ja apua. Arjessa hänen apunaan ovat Vaasan Senioripalvelun hoitajat, jotka huolehtivat sekä Heikistä että hänen kodistaan.

Heikki on kotoisin Jalasjärveltä, ja Vaasaan hän muutti 1950-luvulla. Elämäntyönsä mies teki hitsaajana. Vuonna 2000 Heikki sai autoremonttia tehdessään aivoinfarktin. Aivoinfarktin vei hänet pyörätuoliin vasemman puolen vammauduttua. Siitä eteenpäin on Heikki tarvinnut apua arjen askareisiin ja kodinhoitoon.

Lue lisää